Sen suunnittelu täytyy jossain vaiheessa aloittaa

Itsetuntoni on melko hyvä. Pidän itseäni kauniina ja haluttavana, mutta lähiaikoina olen alkanut etsimään virheitä muista ihmisistä ja sitten potenut pahaa oloa, koska uudenvuoden lupaukseni oli olla parempi ihminen. Jonkin aikaa se toimi, mutta sitten unohdin. Ensiksi se oli kuin yksi askel eteenpäin elämässä, mutta nyt kuin olisin ottanut viisi askelta taakse.

Itsemurha-ajatukset alkoivat muistaakseni yläasteella, vaikka silloin olo oli huomattavasti parempi kuin ala-asteella. Silti tuntuu kuin ne olisivat aina olleet pääni sisässä, enkä muista ensimmäistä kertaa koska sellaista ajattelin.

 

Ensiksi se alkoi siitä, että mietein hautajaisia ja kuka surisi kuolemaani. Harmitonta. Sellaista jota luultavasti kaikki miettivät jossain vaiheessa elämäänsä. Sitten aloinkin jo miettiä miten itsemurhan voisi tehdä. Viiltelemällä isot suonet auki? Hirttämällä itseni? Hyppäämällä rakennuksen katolta? Juoksemalla auton alle? Lääkkeillä tai käyttämällä vettä ja sähköisiä laitteita? Alkoholi?

Tapoja on monia, mutta lääkkeet ja alkoholi tuntuvat turvallisimmalta ajatukselta. Viiltelemään en pystyisi. Neulalla olen muutaman pintahaavan tehnyt aiemmin ranteeseen ja alavatsan kohdalle ja pidin siitä, mutta syviä haavoja en ikinä voisi tehdä. Hirttäminen olisi toinen vaihtoehto. Niin velipuoleni teki, mutta en tiedä miksi. Äiti vain sanoi ettei hän jaksanut elää, enkä uskalla kysyä enempää. Välillä itken salaa veljeni vuoksi. Tuntuu kuin olisin hänen kanssaan läheisempi kuin kenenkään muun, vaikka en ole häntä koskaan tavannutkaan. Mutta ei, hirttää en voisi, koska pelkään että epäonnistuisin. Myöskään katolta en hyppäisi, kun en uimahallissakaan uskalla hypätä veteen kolmesta metristä. Sinänsä en silti korkeita paikkoja pelkää.

Auton alle jäämistä olen ajatellut moneen kertaan ollessani koiran kanssa lenkillä. Muutamaan kertaan on ollut lähellä, etten ole sitä tehnyt. Mutta taaskaan ei olisi kovin kivaa jos selviäisin naarmuilla.

 

Olen ottanut selvää aspiriinimyrkytyksistä ja alkoholimyrkytyksistä sekä alkoholin ja lääkkeiden yhteisvaikutuksista. Ihan vain varmistaakseni kuinka paljon niitä tarvii ja mitkä ovat oireet.
Aspiriiniä tarvii noin 500mg kiloa kohden, joten minulla on jo yli tarvittava määrä. Jo kauan olen ollut lähellä sitä, etten nielisi niitä kaikkia kerrallaan. Estämässä minua on ollut se, että olen pelännyt ettei lääkkeitä olisi tarpeeksi ja elimiäni vain tuhoutuisi mutta jäisin silti jollain ihmeen tavalla eloon ja se, että en halua lähteä treeneihin huonovointisena ja oksentaa toisten päälle.

Vain kaksi ihmistä tietää itsemurha-ajatuksistani ja molemmat ovat sanoneet minulle etten saa tehdä sitä. S on kehottanut minua puhumaan jollekkin aikuiselle. Olen miettinyt sitä myös itse moneen kertaan, mutta pelkään etten osaa selittää heille mitä tunnen ja että he pitävät minua vastenmielisenä.  Ja pelkään että joku estää minua tekemästä sitä. Itsemurhaa siis.

Pelottaa se ajatuskin

Musta tuntuu, että tästä lukuvuodesta on tulossa ihan hirveä. Esitelmiä. Esitelmiä köksän tunnille, englannin tunnille, ehkä myös maantiedon ja biologian tunnille. Vielä kuukausi sitten nautein koulusta, nykyään en haluaisi nousta enää sängystä ja pienetkin asiat väsyttävät. 

Millaista se on?

Sydämesi takoo kuin viimeistä päivää aina kun joudut muiden ihmisten eteen. Koitat rauhoittua muttet voi ja muutamassa sekunnissa huomaat jo hien valuvan pitkin otsaasi. Koulutunneilla lasket ihmisten ja kappaleiden määriä, jotta tiedät milloin joudut lukemaan ja olet valmistautunut siihen. Luet tekstin läpi yhä uudelleen ja uudelleen varmistuaksesi siitä, ettet tee virheitä kun vuorosi tulee, mutta silti rukoilet ettei sinun tarvi avata suutasi. Tunnet olosi niin helpottuneeksi, aivan kuin olisit selvinnyt maailmanlopusta kun et joutunutkaan esittelemään lukutaitojasi vaikka osaat lukea varmaan paremmin kuin koko luokkasi.

Millaista on, kun sinulla ei ole ketään kenelle puhua. Isään ei syystä tai toisesta ole yhteyttä, äidille et halua puhua. Ystäviä ei tunnu olevan ja vietät vapaa-ajat kotona. Koulun välitunnit juokset muiden perässä, koska et halua olla yksin tai piiloudut vessaan, jossa tunnet olosi turvallisemmaksi kuin koulun käytävillä uteliaiden katseiden edessä. Ainoa turvallinen tunne on silloin, kun olet yksin. Jopa tuttujen ihmisten läsnäolo saa sinut tuntemaan olosi turvattomaksi.
Päiväsaikaan ei tule kuuloonkaan lähteä yksin ulos asunnosta. Et halua kenenkään näkevän sinua yksin. Koirankin kanssa lähdet mieluiten ulos vain illalla, kun kukaan ei ole sinua näkemässä. Muuten käyt viemässä sen vain pikaisesti talon pihalla vaikka se olisikin kiellettyä tai pahimmillaan piileskelet rappukäytävässä, jotta äitisi luulee sinun käyneen lenkillä.

Tiedätkö millaista on olla yksin?
               - Minä tiedän.

Millaista se on, kun tunnet olevasi yksin

Olen 15-vuotias tyttö ja olen yli vuoden verran jo pitänyt toisenlaista blogia. Sellaista, jossa koitan jättää murheet sikseen ja keskittyä vain hyviin asioihin. Mutta nyt aloin huomata, että se ei oikein suju enää koska mun elämässä ei paljoa mitään hyvää enää ole. 

Nykyään tuntuu koko ajan siltä, että kaikki mitä teen on väärin. Oikeastaan mulla on ollut sellanen olo vaikka kuinka kauan, mutta se pahentuu koko ajan. Koko ala-asteen olin koulukiusattu ja asialle ei koskaan mitään tehty, mutta seiskaluokalle mennessä muutuinkin kiusaajieni parhaiksi ystäviksi. Kahdeksasluokka oli vielä parempi kuin aiemmat vuodet, mutta nyt yhdeksännellä kaikki on taas muuttunut ja tunnen oloni yhtä yksinäiseksi kuin ala-asteella.

Seuraavassa postauksessa kerron tarkemmin mitä on tapahtunut ja miten se on mun elämää muuttanut. Oon melko varma että poden jonkun näköistä masennusta, kaikki testit netissä sanoo että vaikeaa, mutta eihän niihinkään aina ole luottamista. Eräs ystäväni silti on kehottanut mua käymään jossain psykologilla tai jotain, mutta eipä ole tullut käytyä koska pelkään etten osaa selittää niille miltä musta tuntuu ja että ne vähättelis mun ongelmia.

Tiedän myös että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. En kestä olla muiden ihmisten seurassa, vain sellaisten jotka tunnen jo hyvin. Se vaikeuttaa mun elämää paljon, varsinkin kun menetän kavereita koska en uskalla viettää heidän kanssa aikaa jollen sitä aiemmin ole tehnyt. En pysty olemaan edes sukulaisten seurassa, jotka sattuvatkin suurimmaksi osaksi olemaan alkoholisteja. Mulla ei oo turvallinen olo missään.