Näytetään tekstit, joissa on tunniste pettymys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pettymys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. helmikuuta 2012

Sen suunnittelu täytyy jossain vaiheessa aloittaa

Itsetuntoni on melko hyvä. Pidän itseäni kauniina ja haluttavana, mutta lähiaikoina olen alkanut etsimään virheitä muista ihmisistä ja sitten potenut pahaa oloa, koska uudenvuoden lupaukseni oli olla parempi ihminen. Jonkin aikaa se toimi, mutta sitten unohdin. Ensiksi se oli kuin yksi askel eteenpäin elämässä, mutta nyt kuin olisin ottanut viisi askelta taakse.

Itsemurha-ajatukset alkoivat muistaakseni yläasteella, vaikka silloin olo oli huomattavasti parempi kuin ala-asteella. Silti tuntuu kuin ne olisivat aina olleet pääni sisässä, enkä muista ensimmäistä kertaa koska sellaista ajattelin.


 
Ensiksi se alkoi siitä, että mietein hautajaisia ja kuka surisi kuolemaani. Harmitonta. Sellaista jota luultavasti kaikki miettivät jossain vaiheessa elämäänsä. Sitten aloinkin jo miettiä miten itsemurhan voisi tehdä. Viiltelemällä isot suonet auki? Hirttämällä itseni? Hyppäämällä rakennuksen katolta? Juoksemalla auton alle? Lääkkeillä tai käyttämällä vettä ja sähköisiä laitteita? Alkoholi?

Tapoja on monia, mutta lääkkeet ja alkoholi tuntuvat turvallisimmalta ajatukselta. Viiltelemään en pystyisi. Neulalla olen muutaman pintahaavan tehnyt aiemmin ranteeseen ja alavatsan kohdalle ja pidin siitä, mutta syviä haavoja en ikinä voisi tehdä. Hirttäminen olisi toinen vaihtoehto. Niin velipuoleni teki, mutta en tiedä miksi. Äiti vain sanoi ettei hän jaksanut elää, enkä uskalla kysyä enempää. Välillä itken salaa veljeni vuoksi. Tuntuu kuin olisin hänen kanssaan läheisempi kuin kenenkään muun, vaikka en ole häntä koskaan tavannutkaan. Mutta ei, hirttää en voisi, koska pelkään että epäonnistuisin. Myöskään katolta en hyppäisi, kun en uimahallissakaan uskalla hypätä veteen kolmesta metristä. Sinänsä en silti korkeita paikkoja pelkää.
Auton alle jäämistä olen ajatellut moneen kertaan ollessani koiran kanssa lenkillä. Muutamaan kertaan on ollut lähellä, etten ole sitä tehnyt. Mutta taaskaan ei olisi kovin kivaa jos selviäisin naarmuilla.

 
Olen ottanut selvää aspiriinimyrkytyksistä ja alkoholimyrkytyksistä sekä alkoholin ja lääkkeiden yhteisvaikutuksista. Ihan vain varmistaakseni kuinka paljon niitä tarvii ja mitkä ovat oireet.
Aspiriiniä tarvii noin 500mg kiloa kohden, joten minulla on jo yli tarvittava määrä. Jo kauan olen ollut lähellä sitä, etten nielisi niitä kaikkia kerrallaan. Estämässä minua on ollut se, että olen pelännyt ettei lääkkeitä olisi tarpeeksi ja elimiäni vain tuhoutuisi mutta jäisin silti jollain ihmeen tavalla eloon ja se, että en halua lähteä treeneihin huonovointisena ja oksentaa toisten päälle.

Vain kaksi ihmistä tietää itsemurha-ajatuksistani ja molemmat ovat sanoneet minulle etten saa tehdä sitä. S on kehottanut minua puhumaan jollekkin aikuiselle. Olen miettinyt sitä myös itse moneen kertaan, mutta pelkään etten osaa selittää heille mitä tunnen ja että he pitävät minua vastenmielisenä.  Ja pelkään että joku estää minua tekemästä sitä. Itsemurhaa siis.

Pelottaa se ajatuskin

Musta tuntuu, että tästä lukuvuodesta on tulossa ihan hirveä. Esitelmiä. Esitelmiä köksän tunnille, englannin tunnille, ehkä myös maantiedon ja biologian tunnille. Vielä kuukausi sitten nautein koulusta, nykyään en haluaisi nousta enää sängystä ja pienetkin asiat väsyttävät. 

Millaista se on?
Sydämesi takoo kuin viimeistä päivää aina kun joudut muiden ihmisten eteen. Koitat rauhoittua muttet voi ja muutamassa sekunnissa huomaat jo hien valuvan pitkin otsaasi. Koulutunneilla lasket ihmisten ja kappaleiden määriä, jotta tiedät milloin joudut lukemaan ja olet valmistautunut siihen. Luet tekstin läpi yhä uudelleen ja uudelleen varmistuaksesi siitä, ettet tee virheitä kun vuorosi tulee, mutta silti rukoilet ettei sinun tarvi avata suutasi. Tunnet olosi niin helpottuneeksi, aivan kuin olisit selvinnyt maailmanlopusta kun et joutunutkaan esittelemään lukutaitojasi vaikka osaat lukea varmaan paremmin kuin koko luokkasi.


Millaista on, kun sinulla ei ole ketään kenelle puhua. Isään ei syystä tai toisesta ole yhteyttä, äidille et halua puhua. Ystäviä ei tunnu olevan ja vietät vapaa-ajat kotona. Koulun välitunnit juokset muiden perässä, koska et halua olla yksin tai piiloudut vessaan, jossa tunnet olosi turvallisemmaksi kuin koulun käytävillä uteliaiden katseiden edessä. Ainoa turvallinen tunne on silloin, kun olet yksin. Jopa tuttujen ihmisten läsnäolo saa sinut tuntemaan olosi turvattomaksi.
Päiväsaikaan ei tule kuuloonkaan lähteä yksin ulos asunnosta. Et halua kenenkään näkevän sinua yksin. Koirankin kanssa lähdet mieluiten ulos vain illalla, kun kukaan ei ole sinua näkemässä. Muuten käyt viemässä sen vain pikaisesti talon pihalla vaikka se olisikin kiellettyä tai pahimmillaan piileskelet rappukäytävässä, jotta äitisi luulee sinun käyneen lenkillä.

Tiedätkö millaista on olla yksin?
               - Minä tiedän.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Tämänlaista elämä on nyt

Kahdeksasluokka oli ihanaa. Menestyin koulussa hyvin ilman että opiskelin, mulla oli maailman ihanin paras ystävä ja aina oli tekemistä. Toki mulla oli myös aikaa ihan vain itselleni, mutta suurimman osan ajasta oli silti joku kenelle tekstata tai kenen kanssa viettää aikaa. 

Tasan vuosi sitten mun paras ystävä kuitenkin tutustui kahteen muuhun tyttöön ja kesällä se alkoi hiertää välejämme. Hän perui useat menot kanssani ja hänen puheenaiheensa oli alkoholi ja nämä kaksi muuta tyttöä. Viimein lopetimme ystävyytemme lokakuussa 2011. Se oli mulle ainakin kaikista helpoin 'ero' verrattuna muiden ystävien menetykseen, en tiedä miksi. Ehkä koska siihen oli jo osannut varautua puolen vuoden ajan.

Kolme kuukautta kaikki oli hyvin ja meillä ei ollut minkäänlaista ongelmaa toistemme kanssa. Koulussa meillä on pari tuntia viikossa samassa luokassa tunti mutta ei siinä sen kummempaa, emme vain kiinnittäneet mitään huomiota toisiimme. Ainoa tapa miten se vaikutti muhun oli se, että nyt mulla ei enää ollut erityisemmin ketään kenen kanssa viettää aikaa. Ei ketään kenen kanssa lähteä bileisiin tai iltaa viettämään. En useinkaan lähtenyt minnekkään ilman parasta ystänääni, mutta nyt mulla ei ollutkaan ketään.

Kuukausi sitten kaikki kuitenkin muuttui. Olen ihastukseni kanssa ollut melko kauan hyviä ystäviä ja hän on oikeastaan ainoa ihminen jonka kanssa vietän aikaa koulun ulkopuolella. Muutaman viikkoa sitten kuitenkin selvisi että hän on ihastunut entisen parhaan ystäväni nykyiseen parhaaseen ystävään. Jos niin voi sanoa? Tietenkin tämä entinen ystäväni päätti käyttää sitä hyväkseen ja aina kun olemme samoilla tunneilla hän puhuu koko ajan ihastukselleni toisesta tytöstä.

Sellainen asia joka saa mut kuitenkin niin vittuuntuneeksi kuin olla ja voi, on että tämä tyttö laittoi naamakirjaan mun ihastukselle kaksi nimeä ja kysymyksiä joihin on vastattava. Kumpi on tärkeämpi, kumpi on kauniimpi jne sitä rataa. Voitte varmaan jo arvata henkilöt jotka hän valitsi sitä varten. Tää poika ei oo vielä sitä tehnyt, joten joka päivä saan luokassa kuunnella kun entinen paras ystäväni sanoo että 'tee se jo, tee se tänään, tee se nyt, se tulee olemaan niin hauskaa!' Kuinkakohan kauan joudun tätä kestämään..